lauantaina, lokakuuta 10, 2009

Seitsemän veljestä ja unet



Aleksis Kivi Helsingin  Rautatietorilla


Katkelma   luennosta   Kirjallisuuden unet, jonka pidin  kauan sitten ( 1990-luvulla)  Joensuun yliopistossa.



SEITSEMÄN  VELJEKSEN UNET

Aleksis Kivi  ei  kieltänyt unia. Hän  rikkoi monella muullakin tapa sivistyneistön  ennakkoluuloja, mikä näkyy hänen romaaninsa  vastaantotossa.  Hän  ammensi inspiraationsa  kansan suullisesta perinteestä ja maailmankirjallisuudesta, jossa unia ei vieroksuta.   Seitsemässä veljeksessä on kolme unennäkijää; Juhani, Lauri ja Simeoni.

Juhanin uni

Romaanin alussa Juhani näkee unta seitsemästä kananmunasta   poikien kosioretkeä edeltävänä yönä.  Hän kertoo unen  veljilleen. Simeoni  tulkitsee sen saman tien.

J:  Mutta kukostapa muistan unen, joka raivosi minua menneenä yönä
S. Kerro se; ehkä on se meille terveellinen opetus.
J: Uneksuinpa, että oli tuolla uunin päällä kananpesä ja siinä seitsemän munaa.
S: Jukolan seitsemän poikaa!
J: Mutta yksi munista oli hassun pikkuinen.
S: Eero!
J: Kukko kuoli!
S: lsämme!
J: Kana kuoli!
S: Äitimme!
J: Sittenpä kohta kaiken maailman hiiret, rotat ja kärpät pesän kimppuun. - Mitäpä nämät elävät tarkoittaa?
S: Syntisiä himojamme ja maailman hekkumaa.
J: Kaiketi niin. - Tulivat, kärpät, rotat ja hiiret ja kierittelivät, kolistelivat ja kalistelivat munia, jotka pian särkyivät, ja siitä pikkuisesta munasta lemahti kovin karvas haisu.
S: Huomaa tämä, Eero,
J: Munat rikottiin ja hirmuinen ääni, kuin monen kosken pauhu, nyt huusi mun korvaani uunin päältä: ”Kaikki on rikottu, ja se rikkomus oli suuri!” Niin, huudettiin, mutta rupesimmepa viimein kuitenkin kokoilemaan ja keittelemään tuota seka-melskaa, ja saimme siitä lopulta sitä niin kutsuttua munakokkoa eli munakokkelia ;ja me söimme sitä vallan mieluisasti ja annoimme myöskin naapureillemme.


Unen kerrontatilanne on hyvin luonteva, tällä tavalla  yhteisesti unia varmaankin käsiteltiin kansan keskuudessa. Uni on  kuvastaa Juhanin luonnetta, se on yksinkertainen ja selkeä,  konkreettinen niinkuin Juhanikin on. Hän pysyttelee  elämisen  käsinkosketeltavissa, konkreettisissa asioissa eikä hänen mielikuvituksensa liioittele kovin korkealle tuonpuoleiseen.  Unen tulkitsijan, Simeonin mielenkiinto tuonpuoleisen asioita kohtana taas heijastuu hänen tulkinnassaan.
   Uni  ennakoi, että  veljesten hankkeet eivät  ehkä toteudukaan  sellaisina kuin  he haluaisivat. Toiveet särkyvät. Mutta  ei kaikki ole  aivan toivotonta, jotain hyvääkin särkyneistä toiveista  koituu.  Poikien ensimmäinen hanke  Venlan kosiminen epäonnistuu surkeasti, kun  Männistön muori ajaa heidät  pois  mökistään.
    Seitsemän veljeksen kaksi seuraava unta sijoittuvat  teoksen  loppupuolelle, ennen veljesten suurta kääntymystä kohti yhteiskuntaan.  Tähän asti he ovat eläneet villiä ja vapaata elämää yhteiskunnan ulkopuolella Impivaarassa.

Laurin uni

 Lauri  istuskelee metsässä ja kuvittelee  itsensä myyrän poikaseksi.   Hän nukahtaa. Unessa  kuvitelma muuttuu todeksi. Hän on  muuttunut myyräksi, joka  nummen kohdussa  kaiveli ja möyryili.   Hän nousi myyränä hongan latvaan  ja  huomasi nyt istuvansa keskellä tuulenpesää hienossa, sammaleisessa karsinassa. ”Tässä minun hyvä olla, tässä tahdon asua ijänkaikkisesti”, aatteli hän, katsoa tirkistäen pienillä myyränsilmillä, kammionsa pienestä akkunasta ulos.

..... Kohden Impivaaraa hän katseli: ja yli ahon ja vielä kappaleen pitkin nummen pintaa oli levitetty härjänvuotia , verisiä, tuoreita, levitetty pitkään riviin, jota  myöten hyppeli humiseva kiekko. Koivuisilla, tyvistä väärillä kangilla veljekset uhkeasti läimäyttelivät, mutta uhkeammin vielä iski provasti hengen miekallansa. Ja sitkeimmästä raudasta, vanhoista hevosenkengistä, oli tämä hengen miekka taottu, niin kerskaili provasti itse...
       Hikipäin he mäikyttelivät, edestakaisin lenteli kiekko heidän välillänsä, ja kauas kuului kova meno ja paukkina. Mutta viimein huomasi provasti ettei kiekko ollutkaan tavallinen kiekko, vaan oli se punakansinen jota veljekset käyttelivät kiekkona leikissä. Tästä  julmistui provasti, kirosi ja sadatteli, huutaen tuhannen tulimmaista veljesten päälle. Hän viittasi läikkyvällä miekallansa itään, länteen, pohjoiseen ja etelään päin, huusi korkealla äänellä ”iijaa iijaa!” ja kaikista ilmoista läheni mustia pilviä myrskynkierroksissa, läheni hirmuisella vauhdilla kohden murheellista Impivaaraa. Tuli tuhansittain tuulispäitä, ja veljesten ympärillä ne töytäsivät yhteen kaikki ja tempasivat heidät helmoihinsa. Ja pian kiiriskeli kuusi veljestä tuulen siivillä korkealla ilmassa ylisniskoin sekavassa rykelmässä. Niin käärittyinä tomuun ja pilvien sumuun pyörivät he vinhasti ympäri kuin loinpuut pyörii, koita kankurin vilkas käsi viskoilee...
     Mutta kämäytti äkisti pappi miekallaan vasten tammista uskon-kilpeänsä, ja siirtyi kohta pilvipatsas, läksi kiitämään kohden hongistoa, jossa Lauri kiikkui korkeassa kehdossansa, ja siitäpä pöllähtivät hänen myyräsilmänsä pystyyn. Kuitenkin lensi tuima tuulispää hänen ohitsensa, ja äkisti kuului ja äkisti vaikeni taasen veljesten surkea rääkkynä ja rähinä. Ohitse hän lensi, mutta peloittavalla vauhdilla: metsä kohisi kuin tuhannen koskea, kohisi ja ryskyi, ja honka, jonka latvassa Lauri tuulenpesässä lepäsi, kaatui räikkynällä.

Laurin  uni muuttuu loppua kohden painajaisuneksi.  Painajaisia nähdään yleensä elämän solmukohdissa ja siirtymävaiheissa, silloin kun  on  jokin  uusi  elämänasenne  syntymässä,  mutta  vanha pitää vielä lujasti  otteessaan.  Lauri on  kasvamassa irti  entisestä elämästään,   mutta uusi on pelottavaa.  Hän haluaisi paeta onnelliseen myyränä oloon,  tiedostamattomaan tilaan,  mutta ei se ole enää mahdollista.  Hänen on pakko kasvaa aikuiseksi mieheksi ja oppia lukemaan - mihin  viittaa unen punakantinen aapinen, jolla pojat lyövät kiekkoa.    
     Lauri herää painajaisunestaan pahasti parahtaen. Kun hänen tajunsa palaa, hän  päättää ettei ikinä enää kuvittele itseään luontokappaleeksi. Hän lähtee astelemaan kohti  Impivaaraa.  Unen  jälkeen Laurissa tapahtuu sisäinen muutos, hän ei  enää osallistu veljeksien hummaukseen, vaan käyskentelee  yksinään metsissä..  Hän  kertoo  unensa muille veljille vasta sitten kun Simeoni on kertonut  omansa.


Simeonin uni

Mikkelinpäivän lähestyessä veljekset lähettävät  Eeron ja Simeonin  hakemaan viinaksia  Hämeenlinnasta.  Pojat unohtuvat  kaupunkiin huomaamaan päiväkausiksi. Kun he palaavat kotiin, heitä odottaa tupen rapinat. Simeoni pelästyy ja pakenee metsään. Hän on kateissa monta päivää. Kun veljekset lopulta  löytävät hänet ja tuovat kotiin, hän kertoo heille  univisionsa   saapasnahkatornista,  johon piru on kuljettanut hänet. Tämän vision  yleensä kaikki  Seitsemän veljesten lukija muistavat.
      Simeoni kuvailee  veljilleen ensin millainen piru oli - kuin tyhmyys itse ja ketunhäntä keikahteli sen  takana  - ja millaisia temppuja se  teki. Ensiksi, kun hän ilmestyi, tuli hän tuulen puuskana kohinalla pensastoon, jossa istuin, Simeoni sanoo.   Se talutti hänet korkealle vuorelle ja käski hänen istua selkäänsä. Sen  selkään kasvoi  kaksi  kirjavaasiipeä ja  he lensivät kohti kuuta,

Niin, kuuhun tultiin, ja vei minut saatana sen viimeiselle reunalle, korkealle kukkulalle, jossa seisoi torni vielä korkeampi, rakettu nahasta, saapasnahasta. Ylös torniin me astuimme, hän ,  edellä ja minä hänen jäljessään, ja kauanpa astelimme  pitkin ympärivingertäviä rappuja. Lopulta seisoimme  saapasnahka-tornin viimeisessä huipussa, josta näin montakin maata ja merta, näin suuria kaupungeita ja  ihmeellisiä rakennuksia kaukaisuudessa allamme. Rohkeninpa nyhkäistä saatanaa kylkeen, kysyen häneltä: mikä on tuo, joka näkyy tuolla allamme syvyydessä? Tiuskaisten ja katsahtaen karmeasti puoleeni vastasi hän: ”sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas? Mutta siellähän on maailma, josta läksimme. Katsele ja tutkistele.” Niin hän sanoi, ja minä nyt, huoaten, rupesin visusti katselemaan ja tutkistelemaan; ja näinpä kaiken maailman piirin, näin Enklannin valtakunnan, Turkinmaan, Pariisin kaupungin ja Amerikan valtakunnan. Sitten näin minä Isonturkin nousevan ja kauheasti hävittävän kaikki; ja hänen jäljessään asteli  suuri sarvipää Mammona, ajellen ihmissukua maanäärestä maanääreen kuin susi lammaslaumaa. Niin hän ajeli ja kaahasi, ja kuristi lopulta koko maailman ja Amerikan valtakunnan. Tämän näin ja kysyin taasen saatanalta, nyhkäisten häntä kylkeen: ”onko siis nyt hävitetty maailma, josta minä olin kotoisin?” Tuikeasti vastasi hän: ”sakramenttu, poika! mitä on minun tekemistä sinun kanssas ? Mutta onhan tämä ennustus pian tapahtuvasta asiasta. Katsele ja tutkistele.” Ja, huoaten syvään, minä katselin ja tutkistelin, Mutta uskalsinpa kysyä kerran vielä: ”koska on tämä tapahtuva? . Pahasti rämähtäen vastasi hän taasen: ”se tapahtuu juuri niin pian kuin nämät kaksi nahkaista torvea ilmestyy meille läpi seinän, juuri tähän etehemme. ”Ja nyt vihelsi hän kerran ja pitkään. Mutta ah jos kertoa voisin!

   Juhani  arvelee, että  jotain tämä uni ennustaa ja on kaiketi heidän tuhonsa: Jumalan rangaistus on tulossa päällemme, ellei juuri maailman loppu.

 Simeoni jatkaa   unen kuvailua: kuinka kaksi nahkapiippua rupesivat  kiljumaan kuin jalopeurat  ja ammentamaan  kidoistansa savua, piin haisua ja tulikivenkaasua. Ja pian me kovin yskimään, niin saatana kuin minäkin, yskimään, köhisemään ja pitelemään korvistamme, koska ne kaksi pelottavaa pämppää möräsi. Ja yhä tuikkeni ääni, ja torni vapisi, ankara saapasnahka-torni vapisi ja kukistui viimein ryskeellä ja jytinällä, ja me tuossa seurasimme sen kaatuessa, kätkettyinä nahkaviilujen rykelmään. Mihin saatana joutui, sitä en tiedä, mutta ylisniskoin kuukuilin minä aina alaspäin, alas kallioilta, alas kuun viimeiseltä reunalta, ja rupesin nyt putoomaan maata kohden parin kyynärän leveällä nahan kappaleella.
.....  
 Mutta hiljaa, hiljaa nyt seilailin kohden rakasta maakotoani taas, ja laskeuduin viimein erään kuusen juurelle lähelle paikkaa, josta olin lähtenyt saatanan kanssa matkaan vieläpä pitelin  kourissani nahkalevyä, johon  huomasin  kirjoitetuksi punaisilla kirjaimilla seuraavalla tavalla: Jukolan  veljeksille tämä, ja terveisiä täysin kourin. Mutta koska ylhäällä pilven juuressa on näkyvä  tulinen merkki, tai niinkuin hehkuva kotkanhäntä, niin katso:” loppu on läsnä hamaan siihen päivään saakka koska tämä tapahtuva on, Annettu saapasnahka-tornista melkein viimeisenä päivänä” Niin seisoi luettavana nahkataulussa jonka nyt hellitin kädestäni, j a taasen rupesi hän sinkoilemaan ylös kuuhun. - Siinä matkani
synkeä. Ja totinen tosi.

 Simeonilla sisäisen muutoksen  paine  näyttäytyy hänelle  luonteenomaisesti -   raamatullisina   unikuvina.  Timo, veljesparven  tyhmin   reagoi hänen uneensa kuin  tositapahtumaan sanomalla:
”Mutta oletpa oppinut lukemaan näillä harharetkilläs.”
     Lauri    ymmärtää heti, että Simeonin unessa on  kysymys samasta asiasta kuin hänenkin unessaan. Molempien unissa on  samoja elementtejä.  Ensinnäkin tuuli, joka  tavallinen muutoksen enne niin säätilassa kuin unissakin. Kumpikin katselee maailmaa korkealta ja  Simeoni  kuussa olevasta saapasnahkatornista, kumpikin putoaa korkealta, Lauri  rysähtäen ja  Simeoni hitaasti leijailen,  kummankin unessa  viittaus keskenjääneeseen   lukutaidon opiskeluun ja rippikouluun, joka  tekisi heistä yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.  Lauri kertoo nyt oman uneansa, jonka hän on  kesällä muutama kuukausi ennen  Simeonin unta.   Hän  osaa valita intuitiivisesti oikean kertomahetken unelleen. Jos  hän  olisi kertonut sen aikaisemmin, veljekset eivät olisi ehkä ymmärtäneet  ja osanneet ottaa vastaan hänen untaan.  Kaikki veljekset ovat nyt kypsyneet  sisäisesti muutoksen välttämättömyyteen.  Juhani pukee  sanoiksi veljesparven tunnot:         

sillä olemmehan eläneet kuin Koirankuonolaiset, juoneet viinaa kuin Mahometit ja Turkkilaiset. Mutta nyt siitä tulkoon luku laulun perästä, elämä toisenmoinen, muutoin lankee pian päällemme taivaan hirmuinen viha kuin raskas Tunturinvuori  ja painaa meidät helvettiin alas. Jaa, jaa, poikoa on varoitettu ennustuksilla ja ihmeillä, ja vartokaamme pahinta peeveliä, ellemme ajoissa ota merkeistä vaarin.... Kahdelta haaralta on meitä varoitettu, ja ellemme nyt ota vaarin niin tulta, pikiä ja pieniä kiviä vielä sataa päällemme kuin tapahtui ennen Sodoman ja Gomorran kaupungeille.

Pojat  panevat heti toimeen elämänmuutoksen, he rikkovat viinanpannunsa ja seuraavana aamuna he heräävät  varhain ja  varustautuvat lähtemään kirkkoon.  Aleksis Kivellä oli verraton psykologinen  vaisto, kun  hän  kuvasi  unien kautta  veljesten sisäistä muutosta,   mistä seurasi ulkonaiset muutokset heidän elämässään -   lukutaidon oppiminen ja asettuminen yhteiskuntaan.









Tunnisteet

unet (12) Kirjallisuus (6) Ekstrat (4) kirjat (4) muistelmat (4) bloggaaminen (3) kirjoittaminen (3) Arvo Turtiainen (2) Handke (2) Juhani Konkka (2) Knausgård Taisteluni (2) identiteetti (2) kirjailijat (2) taide (2) #metoo (1) Aleksandr Fadejev (1) Anna Ahmatova (1) Anna Politkovskaja (1) Argonautit (1) Arla Kanerva (1) Arvo Valton (1) August Strindberg (1) Best European Fiction 2011 (1) Bilboa (1) Boris Pasternak (1) Bulganin (1) Claudia Magris (1) Colette (1) Cézannen asetelmia näytönsäästäjässä (1) David Foster Wallace (1) Dubrovka-teatterin kaappaustragedia (1) Ellen Niit (1) Ene Mihkelson (1) Every Love Story is a Ghost Story (1) Frank Gehry (1) Gary Snyder (1) George Whitman (1) Google Art Project (1) Guggenheim (1) Heikki W. Virolainen (1) Helene Cixous (1) Hendaye (1) Hondarribia (1) Hrutshov (1) Hullun puolustuspuhe (1) Hullun taivaassa (1) I Ching (1) Infinite Jest (1) Irja Salla (1) Isä ja minä (1) Johanneksen tunnustuksia (1) Jonathan Franzen (1) Jouko Tyyri (1) Juha Seppälä (1) Juhani (1) Jukka Mallinen (1) Julia Kristeva (1) Kalashnikov (1) Kalevala (1) Kamiel Vanhole (1) Karen Blixen (1) Kari Sallamaa (1) Kekkonen (1) Kodin enkeli (1) Konkka (1) Koskenpesä (1) Kun kyyhkyset katosivat (1) Lauri Viita (1) Lilli Promet (1) Maggie Nelson (1) Majakovskin selän takana (1) Manuela Gretkowska (1) Marie Darrieussecq (1) Mathias Rust (1) Merja Virolainen (1) Metafyysinen kabaree (1) Mihail Šolohov (1) Mikrokosmoksia (1) Milan Kundera (1) Minna Canth (1) Mr.Smith (1) Musta purje Valkea Purje (1) Nainen unen peilissä (1) Paavo Rintala (1) Paracelsuksen haavamies (1) Paul Auster (1) Peking-hotelli (1) Pierre Loti (1) Pronssisotilas (1) Putinin Venäjä (1) Ruttohauta (1) Shakespeare and Company (1) Shakespeare and Company (1) Sofi Oksanen (1) Stalinin aika (1) Stendahlin syndrooma (1) Suojasää (1) Suomalais-ugrilainen kirjailijakonferenssi (1) Suvikunta (1) Taiteen musta kirja (1) Tappajapuu (1) Tietämättömyys (1) Tiina Pystynen (1) Turgenev Metsämiehen muistelmat (1) Työmiehen vaimo. feminismi (1) Tšernobyl (1) Udmurtia (1) Unennäkijän muistelmat (1) Unissakävijä (1) Unni Drougge (1) Unto Kupiainen (1) Valko-Venäjä (1) Vanhat kirjoitukset (1) Vanhoja tietokoneohjelmia (1) Veikko Huovinen (1) Veitikka (1) Viktor Šibakov (1) Virginia Woolf (1) Viron miehitysaika (1) Vladimir Putin (1) Väinö Linna. Kirsi Kunnas (1) W.G.Sebald (1) Yrjö Jylhä (1) Zoona (1) armenialainen kosija (1) blogit (1) elämänkerrat (1) emigrantin juurettomuus ja kielettömyys (1) globalisaatio (1) huumori (1) inkeriläiset (1) ironia (1) itsemurha (1) juhlat (1) kirjailijaelämäkerrat (1) kirjoittaminen. L.Onerva (1) kissat (1) lukihäiriö (1) luonto (1) masennus (1) matkapäiväkirja. (1) mieskalenteri (1) mieskirjailijat (1) miesnerot (1) muisti (1) naiskirjailijat (1) naiskirjallisuus (1) nerojen lapset (1) omaelämäkerrallisen romaanin problematiikka (1) sateenkaarikirjallisuus (1) seksi (1) syksy (1) taidetta (1) tasa-arvo (1) tavis (1) testit (1) tunnustuskirjallisuus (1) työmaani (1) tšetšeenit (1) vaalit (1) vasenkätisyys (1) virolaiset kirjailijat (1)
Powered By Blogger